H

Hiv/aids.

Tähän kirjaimeen tarttuminen on kestänyt kauan. Oma sairastelu verotti myös aikaa blogin päivittämiseltä.

Mainitsin aivan alussa, että palaan H:lla alkavaan aiheeseen vielä myöhemmin. Eilen aamulla aihe istui viereeni.

Poika, johon olen tutustunut eräällä kurssilla, tuli taas kerran väsyneenä ja sairaana luennolle. Hän on sairastellut viime aikoina paljon ja joutunut olemaan poissa tunneilta. Syynä on ollut päänsärky.

Kun poika kertoi sairastelustaan, olin vähän huolissani. Päänsärky tuntui vievän kaikki voimat. Huomasin muiden katseista, että kaikki ei ole kunnossa. Tuttu epäilys heräsi. Eilen se sai vahvistusta, kun näin pojan ihon. Tyypilliset aids-vaiheen oireet olivat näkyvissä. Kysyin pojan vointia, ja hän sanoi, että elämässä on nyt aika paljon meneillään.

Tuntui pahalta istua siinä vieressä omine epäilyksineen ja yrittää antaa energiaa ja ymmärrystä nuutuneelle kaverille - silti tiedostaen, että saatan myös kuvitella kaiken. Ja mitä merkitystä tällä kaikella on? Miten se vaikuttaa minuun?

Tällaisia ajatuksia varmasti moni joutuu pyörittelemään mielessään. Kun väestöstä reilu 20 prosenttia on hiv-positiivisia, tilastollisesti joka viides kohtaamamme ihminen elää sairauden kanssa. Nuoret, lahjakkaat, elämänhaluiset, tulevaisuuttaan suunnittelevat namibialaiset. Ja hiv vaikuttaa muihinkin, kuin sairastuneisiin. Siitä kärsivät orvoiksi jäävät lapset ja isovanhemmat, jotka huolehtivat heistä, kun vanhemmat kuolevat. Yhteiskunnasta puhumattakaan.

Kamppailen myös koko ajan gradun aiheen kanssa: mistä löytäisin herkullisimman näkökulman? Miten etäännytän itseni aiheesta? Miten kohtaan haastateltavan? Toimittajan ja valokuvaajan roolissa hiviä on helppo lähestyä, koska aiheen ja minun välissä on kynä tai kamera. Niiden taakse voi piiloutua, kun tarina tulee iholle. Kameran etsin kätkee kyyneleet. Faktoihin takertuminen tukahduttaa tunteenpurkauksen.

En tiedä, miksi aihe on jäänyt vainoamaan minua. Ehkä se Etelä-Afrikassa tuli niin vahvasti osaksi arkea, että en ole voinut unohtaa sitä. Maan väestöstä lähes 6 miljoonaa on hiv-positiivisia - enemmän kuin Suomessa on asukkaita. Oli päivänselvää, että teen myös graduni hiviin liittyen. Opiskelukaverit ovat varmaan jo kyllästymiseen asti kuunnelleet näitä juttuja.

Tiedon ja käyttäytymisen välissä ammottaa vielä suuri kuilu. Vaikka tietoa on tarjolla yllin kyllin, tartuntojen määrä ei suostu kääntymään laskuun. Vuosi sitten meidän yliopistolla tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka 80 prosenttia nuorista tietää aidsin vaaroista, kondomien käyttö on hyvin vähäistä.

Miten tuohon tiedonkulkuun sitten voisi tarttua? Sitä haluaisin tutkia. Kuinka viestinnällä voidaan vaikuttaa käyttäytymiseen, vai voidaanko? Tieteenalamme ikuisuuskysymys. The Southern Times -lehti julisti taannoin, että Namibian media on jo hävinnyt kamppailun hiviä vastaan. Sairaudesta tiedottaminen ei näy ihmisten käyttäytymisessä, vaikka medialla on tiedonsiirrossa suurin rooli. Eräs nuori kolumnisti kertoi kuulemastaan keskustelusta: tuttu kaveri oli silmät kirkkaana todennut, ettei hänen tarvitse käydä testeissä, koska hän on nuori ja terve.

Tämä on valitettavasti se sanapari, johon uudet hiv-tartunnat usein liitetään.

Lisätietoa:
http://en.wikipedia.org/wiki/HIV/AIDS_in_Namibia
http://www.globalhealthreporting.org/countries/namibia