Hoks poks. Jostain syystä en pääse kommentoimaan omaa blogiani. Yhyy. Olen yrittänyt vastailla ässään, äksään ja yyhyn, mutta ei onnistu. Alitajuisesti kai yritän sensuroida itseäni....mutta kiitos kommenteista tyttäret.

Y

Ystävyys.

Siihen tiivistyy kaikki tärkein elämässä tällä hetkellä. Ensin pohdin pitkään, olisiko Y ollut yksinäisyys. Mutta mitä vielä! Viimeisten viikkojen aikana olen hukuttautunut ystävyyteen.

Sydän on ymmällään kaikista näistä ihmisistä, joita matkaan on huomaamatta tarttunut.

Ja sen olen huomannut, että ystävyyden väliin mahtuu monia vuosia, tuhansia kilometrejä, ryppyjä ja repäisyjä. Sekä isoja viinilasillisia, paksua maissipuuroa ja kyynelillä kuorrutettuja illallisia. Ei se siitä miksikään muutu. Jotkut suhteet ovat luotuja kestämään.

Blogi lähestyy vauhdilla loppuaan. Enää on yksi kirjain Africa-aakkosissa käsiteltävänä (å, ä ja ö eivät kuulu listaani). Sitten päättyy tämä retki, ja uusien retkien suunnittelu alkaa.

En tiedä, kuinka moni on kiinnittänyt huomiota blogini nimeen. Että miksi en kirjoita Namibia-aakkosia, vaan Africa-aakkoset. Noh, miksi en? Koska blogi toimii jatkossakin pohjana uusille maille ja matkoille. Ja tietenkin ne suuntautuvat Afrikan mantereelle - toisen pallonpuoliskon ystävien luokse, ja toivottavasti kohti uusia ystävyyksiä sekä uusia aakkosia.

X

Xtreme, äärimmäisyys.

Elämää ääripäästä toiseen. Viikko Suomen eloa on takana, ja se tuntuu jo mielessä ja ruumiissa. Muutto maailman toisesta ääripäästä toiseen ei ole helppoa.

Muutos jo maantieteellisesti on aika suuri. Kuumasta ja kuivasta Namibiasta on matkaa kylmään pohjolaan reilu 9 000 kilometriä. Tätä nykyä, kuntaliitoksen myötä, Oulun korkein kohta on 135 metriä (kertoo wiki), kun Windhoek sijaitsee 1 700 metrin korkeudessa merenpinnasta.

Ja entäpä henkinen pudotus?

Viimeiset hetket Namibiassa olivat täynnä kaikkea, mitä yhteen pieneen elämään voi mahtua.

Vauhdilla asiat etenevät myös Suomessa. Kohta pitäisi valmistua, palata työelämään, suunnitella tulevaisuutta muutaman vuoden tähtäimellä ja muistaa välillä keskittyä itseensä.

Monet ovat kyselleet, miten Namibia vaikutti maailmannäkemykseeni. En ole oikein osannut vastata. Äärimmäistä köyhyyttä ja rikkautta tuli tietenkin taas nähtyä, ja molemmista siivuista olen kokemuksia mukaani napannut. Myös äärimmäisiä ilmasto-olosuhteita sain kokea: raekuuro kuumana kesäiltana, kuivat hiekkadyynit, jääkylmä valtameri, ohut vuoristoilma.

Ja yllätys yllätys. Yksi äärimmäisen huipuimmista kokemuksista oli mönkkäriajelu dyyneillä. Kiitos siitä kuuluu hääparille. En olisi uskonut, että joku moottorivehje voi niin innostaa, mutta vähänpä itseäni tunsin. Ehkä sitä ei ihan extreme-kokemukseksi voi nimittää, mutta ainakin tunneskaalalla menin ääripäästä toiseen. Aluksi pelotti ja jännitti, puolivälissä matkaa hurrattiin kyytiläisen kanssa, kun onnistuttiin tulemaan jyrkkä hiekkamäki alas. Ja lopulta iski valtava vapauden tunne.

Kiitos H:lle, että luotti ajokykyyni. Itse en ehkä olisi luottanut.

W

Wedding

Nyt on ihanan Suomiparin häät juhlittu ja matka takaisin Suomeen alkanut. Yksi tärkeimmistä Namibiaan tulon syistä on siis siirtynyt muistoihin.

Ei meinaa löytyä sanoja. On vain kasa kuvia ja välähdyksiä verkkokalvolla.

Uskon, että tuoreelta pariskunnalta kestää vielä hyvän tovin toipua siitä pyörityksestä, jossa ovat viime viikot eläneet. Meille kaasoille ja bestmanillehan kunniatehtävä näyttäytyi aivan toisesta vinkkelistä.

Ja mitä luultavimmin myös namibialaisille vieraille oli melko erilainen elämys olla suomalaisissa häissä. Juhla kaikkine yksityiskohtineen oli oikein onnistunut yhdistelmä pariskunnan kahta kotimaata ja kulttuuria.

Kirjoitan tätä tekstiä lentokoneessa, Namibiaa muistellen. Vieruskaverina on Namibian saksalainen kaveri, jolle yritän tulkata blogini tekstiä ja koko kuuden kuukauden kokemuksia tässä maassa.

Samalla tulee tulkattua puolivuotista myös itselle.

Alla osviittaa upeasta dyyniympäristöstä, missä juhla ja avioliiton siunaaminen pidettiin.

Seuraava päivitys tulee siis Suomesta.

U + V (+M+A+H)

Uusi Vuosi

Reilu viikko sitten juhlistettiin vuoden vaihtumista. Menossa mukana olivat rakkaat opiskelukaverit Oulusta.

Namibialaiset juhlivat vuodenvaihdetta ja lomakautta useimmiten rannikolla tai pohjoisessa. Me valitsimme rannikon.

Swakopmundin eurooppalaisuus (tai siis saksalaisuus) oli suomineidoille pehmeä lasku Namibiaan. Itsellekin tuli sellainen olo kuin olisi lomalla. Parissa päivässä tuli makoiltua rannalla, kiipeiltyä dyyneillä ja reippailtua kävellen ympäri kaupunkia, mitä ei kyllä Windhoekissa koskaan tule tehtyä. Noh, eihän täällä rantojakaan ole. Tällä kertaa myös aurinkosuoja piti pintansa, ja vältyin palovammoilta.

Uuden vuoden aattona kokkasimme ensin majapaikassamme ja jatkoimme iltaa Tiger Reefissä, meren rannalla. Kippis ja kiitos muruilleni!



















Hanna painelee dyynin pohjalla. Kolme mönkkäriä päristää ohi. Annu seisoo dyynin päällä. Pieneksi voi ihminen tuntea itsensä. Niin pieneksi.



















Mari veti sinnillä dyynin takaisin ylös - siis samaa reittiä, kun oli hetki sitten kirmannut alas. Ihailtava suoritus. Ja ansaittu lepotauko.