Hyvät korvat kuulevat hyviä tarinoita, mutta maltillinen mieli kuulee vielä enemmän. Kriittinen pää asettaa tarinoille puitteet.
Hieman vetistävässä katseessa oli jotain tuttua. Ei kovin häiritsevää, muttei miellyttävääkään. Sellaista kyynisen ja toiveikkaan välimaastoa.
Tunsin, että hyville korville on tarvetta. Nettiaika ruksutti vieressä kohti viimeisiä minuutteja. Verkkopankki jäi auki ja viestin kirjoittaminen kesken.
Tarinaa alkoi tulla.
”Mosambik on matkalla kohti uutta sisällissotaa”
”Siviilit maaseudulla kokoavat aseitaan ja samalla länsimaalaiset muuttavat pois”
”Poliisivaltiossa valokuvaaminen on sakon uhalla kielletty”
”Kaikki rahat katoavat presidentin taskuun”
”Maa on muiden joukossa menossa kohti Mugaben [Zimbabwe] mallia”
Korvia rupesi hengästyttämään.
Välissä vilisi kiinnostavia juttuaiheita ja yksityiskohtia. Kirjoitin ylös lähteitä, nimiä, osoitteita. Samalla yritin keskittyä lisäkysymyksiin, mutta ne unohtuivat sitä mukaa kun dramaattista tietoa pulppusi lisää. (Tämä muistutti tilannetta, josta kirjoitin Namibia-blogissa kohdassa G).
1980-luvulta asti eri puolilla Afrikkaa asunut tanskalainen herra F on yksi niistä ikuiselle kiertoradalle jääneistä ketuista, joita olen joskus tavannut. Mies on työskennellyt bisneksen parissa, konsulttina, tietokanta-asiantuntijana ja erilaisissa kehitysprojekteissa. Tanskassa hän on käynyt vain kääntymässä.
Kolmenkymmenen vuoden kokemus on haalistanut herran katseen. Pientä ironiaa silmissä vielä oli. Ja innostuskin siellä pilkahti hetkellisesti, kun vieressä istuvat korvat höristelevät rohkaisevasti.
Eräs ystävä totesi kerran Namibiassa, että jotainhan me kaikki pakenemme. Se on jäänyt kolkuttamaan mieltä. Jotain kai se F:kin pakenee.
Sinä iltana me kaikki pakenimme sattumalta samaan baariin. Tietolähteen mukaan paikasta piti saada gin tonicia, mutta tarjolla oli vain giniä. Otettiin viskikolat.
Baariseurueessa istuivat lisäksemme yhdysvaltalaiset rouva C ja herra P.
Rouva C on vierailevana opettajana yliopistolla. Herra P on….jotain. Ei tullut selväksi, mitä. Hän ei oikein pystynyt puhumaan. Lasi oli jo tyhjä. Mutta hän asuu täällä Nampulassa ja tuntee paikat.
Tarinointi jatkui. Aiheena olivat Islam ja Tanskan pilakuvat. Lisäksi puhuttiin valokuvaamisesta, jonka F oli aiemmin kertonut olevan kiellettyä. Keskustelimme myös rammoista, joita Nampulassa ja esimerkiksi Dar es Salaamissa näkyi paljon.
Rouva C kertoi kerran nähneensä kadulla kaksipäisen miehen.
”Olin sinä päivänä ihan ajatuksissani, ja se näky tuntui todella omituiselta”
Oikeasti kyseessä oli ollut kaksi miestä, joista toinen kantoi selässään raajatonta kaveriaan.
”Mikset ottanut kuvaa?” kysyi herra F.
”En hoksannut”, vastasi rouva C, ”enkä olisi kehdannutkaan.”
”Kyllä täällä voi kuvata, kunhan kysyy luvan”, sanoi herra F ja kääntyi puoleeni. ”Ehkä kuvaaminen on sallittua vain naisille.”
Siinä tuli puitteet yhdelle tarinalle.
Muita puitteita pitää vielä metsästää.
**
Tänä iltana Nampula jää pohjoiseen ja me matkaamme etelään. Aamulla heräämme Maputossa. Luvassa on patjamajoitusta vieraanvaraisten tuttujen luona.
Kirjain kirjaimelta, sana sanalta, virke virkkeeltä. Africa-aakkoset syntyvät sitä mukaa, kun elämä etenee ja ymmärrys kasvaa. Tervetuloa jakamaan aakkoset kanssani.
keskiviikko 31. elokuuta 2011
tiistai 30. elokuuta 2011
maanantai 29. elokuuta 2011
Makeus
Elämä on makoisaa. Ja todella makeaa.
Sokeria on kaikessa ja kaikilla. Namibiassa nieleskelimme viime syksynä ensimmäistä yliopiston aamiaista, joka koostui teestä, valkoisesta leivästä, hedelmästä, muroista ja 12 sokeripussista!
Sokeria hurahtaa monen juomaan runsaasti. Sitä myös kannetaan kaupasta kotiin säkkitolkulla. Hyvä energianlähde, kuulemma. Ainakin joskus ollut pohjoisessa, paremman puutteessa. Ja on sokerivedellä hoidettu sairauksiakin. Moni hoidattaa sen seurauksena nykyisin reikiintyneitä hampaitaan.
Pyrin aina ostamaan paikallisen sanomalehden, että pääsen kartalle siitä, mitä maassa tapahtuu ja mistä puhutaan.
Sunnuntain Sunday News Tansaniassa kertoi, että sokerin hinta on lyhyessä ajassa tuplaantunut. Paikalliset sokerintuottajat sanovat, että hinnannousu johtuu jälleenmyyjien kovasta kilpailusta: esimerkiksi naapurimaassa Keniassa sokeri on vielä kalliimpaa. Tansanialaiset yrittävät päästä samoille tuloille.
Nyt kilo maksaa 2 200 – 2 500 shillinkiä (noin puolitoista euroa), kun vielä viikko sitten kilon sai 1 800 shillingillä.
Kun ylitimme bussilla Kenian ja Tansanian rajan, juttelin matkaseuralaisen kanssa. Hän kertoi käyvänsä kerran viikossa Tansanian puolella hakemassa ”kaikenlaista tavaraa” myyntiin Keniaan, sillä verot Tansaniassa ovat matalammat. Myyntivoittoa siis tulee.
Kaupassa on jälleen kerran vaikeaa löytää maustamatonta jogurttia, johon ei olisi lisätty sokeria. Jos haluaa sokerittoman version, täytyy valita rasvaton tuote. Voisiko saada normaalirasvaista jogurttia ilman sokeria?
Ei voi.
Kun lähdimme eilen aamulla Moshista, Kilimanjaron juurelta kohti Dar es Salaamia, ilmassa leijaili mustaa nokea. Sitä satoi kaikkialle: autojen päälle, vaatteille, pihoille ja teille. Paikallinen sokeritehdas kuulemma polttaa sokeriruokojen kuoria aina silloin tällöin isoina röykkiöinä. Tuloksena on musta nokipilvi kaupungin yllä.
Onneksi sentään pestiin pyykit edellisenä iltana
Sokeria on kaikessa ja kaikilla. Namibiassa nieleskelimme viime syksynä ensimmäistä yliopiston aamiaista, joka koostui teestä, valkoisesta leivästä, hedelmästä, muroista ja 12 sokeripussista!
Sokeria hurahtaa monen juomaan runsaasti. Sitä myös kannetaan kaupasta kotiin säkkitolkulla. Hyvä energianlähde, kuulemma. Ainakin joskus ollut pohjoisessa, paremman puutteessa. Ja on sokerivedellä hoidettu sairauksiakin. Moni hoidattaa sen seurauksena nykyisin reikiintyneitä hampaitaan.
Pyrin aina ostamaan paikallisen sanomalehden, että pääsen kartalle siitä, mitä maassa tapahtuu ja mistä puhutaan.
Sunnuntain Sunday News Tansaniassa kertoi, että sokerin hinta on lyhyessä ajassa tuplaantunut. Paikalliset sokerintuottajat sanovat, että hinnannousu johtuu jälleenmyyjien kovasta kilpailusta: esimerkiksi naapurimaassa Keniassa sokeri on vielä kalliimpaa. Tansanialaiset yrittävät päästä samoille tuloille.
Nyt kilo maksaa 2 200 – 2 500 shillinkiä (noin puolitoista euroa), kun vielä viikko sitten kilon sai 1 800 shillingillä.
Kun ylitimme bussilla Kenian ja Tansanian rajan, juttelin matkaseuralaisen kanssa. Hän kertoi käyvänsä kerran viikossa Tansanian puolella hakemassa ”kaikenlaista tavaraa” myyntiin Keniaan, sillä verot Tansaniassa ovat matalammat. Myyntivoittoa siis tulee.
Kaupassa on jälleen kerran vaikeaa löytää maustamatonta jogurttia, johon ei olisi lisätty sokeria. Jos haluaa sokerittoman version, täytyy valita rasvaton tuote. Voisiko saada normaalirasvaista jogurttia ilman sokeria?
Ei voi.
Kun lähdimme eilen aamulla Moshista, Kilimanjaron juurelta kohti Dar es Salaamia, ilmassa leijaili mustaa nokea. Sitä satoi kaikkialle: autojen päälle, vaatteille, pihoille ja teille. Paikallinen sokeritehdas kuulemma polttaa sokeriruokojen kuoria aina silloin tällöin isoina röykkiöinä. Tuloksena on musta nokipilvi kaupungin yllä.
Onneksi sentään pestiin pyykit edellisenä iltana
sunnuntai 28. elokuuta 2011
On the road
Viime päivien blogihiljaisuus johtuu tien päällä olemisesta.
Ensin teimme kolmen naisen snorklaus- ja rentoilureissun Shimoniin, noin 80 kilometriä Mombasasta etelään.
Keniasta jatkoimme kahden naisen voimin rajan yli Tansaniaan, Moshin kaupunkiin, Kilimanjaro-vuoren juurelle. Moshissa oltiin kaksi yötä. Sieltä köröttelimme eilen Dar es Salaamiin, Tansanian rannikolle.
Ensimmäinen bussimatka kesti 8 tuntia, eilinen rapiat 9. Tie Mombasasta Moshiin oli välillä niin huonossa kunnossa, että tuntinopeus laski 30–40 kilometriin. Tunnin pomputtelun jälkeen tuli ensimmäinen rengasrikko – tosin asfaltilla.
Bussissa istuessa on voinut tarkkailla matkan tekemistä: ainakin me suomalaiset kulutamme sen mutustamalla eväitä, hörppimällä vettä, valittamalla vessahädästä, torkkumalla, juttelemalla työasioista (ollaanhan me sentään vähän työmatkalla) ja räpsimällä ikkunan läpi huonoja valokuvia.
Paikalliset kuluttavat aikaansa istumalla.
Muutamia huomioita:
Mombasa-Moshi-välinen bussi oli ”Raqib Vip Class”. Siihen myytiin myös seisomapaikkoja. Yhden matkustajan kassi katosi. Sisäänheittäjät roikkuivat oviaukossa asiakkaita huudellessaan. Vessassa käytiin puskassa.
Moshista Dar es Salaamiin meitä palveli ”Dar Express”. Matkalla tarjoiltiin limsaa ja karkkeja. Myynnissä oli vain istumapaikkoja. Bussin telkussa pyöri kristillisten kuorojen musiikkivideoita. Vessassa käytiin puskassa.
Seuraava päivitys tuleekin Mosambikista, jonne lennämme tänä iltana. Kohteena on Nampula pohjoisessa. Ja Sarin eka juttukeikka. Jei!
Kuvia tien päällä olemisesta ilmaantuu myöhemmin, kun nettijumalat ovat suotuisia.
Ensin teimme kolmen naisen snorklaus- ja rentoilureissun Shimoniin, noin 80 kilometriä Mombasasta etelään.
Keniasta jatkoimme kahden naisen voimin rajan yli Tansaniaan, Moshin kaupunkiin, Kilimanjaro-vuoren juurelle. Moshissa oltiin kaksi yötä. Sieltä köröttelimme eilen Dar es Salaamiin, Tansanian rannikolle.
Ensimmäinen bussimatka kesti 8 tuntia, eilinen rapiat 9. Tie Mombasasta Moshiin oli välillä niin huonossa kunnossa, että tuntinopeus laski 30–40 kilometriin. Tunnin pomputtelun jälkeen tuli ensimmäinen rengasrikko – tosin asfaltilla.
Bussissa istuessa on voinut tarkkailla matkan tekemistä: ainakin me suomalaiset kulutamme sen mutustamalla eväitä, hörppimällä vettä, valittamalla vessahädästä, torkkumalla, juttelemalla työasioista (ollaanhan me sentään vähän työmatkalla) ja räpsimällä ikkunan läpi huonoja valokuvia.
Paikalliset kuluttavat aikaansa istumalla.
Muutamia huomioita:
Mombasa-Moshi-välinen bussi oli ”Raqib Vip Class”. Siihen myytiin myös seisomapaikkoja. Yhden matkustajan kassi katosi. Sisäänheittäjät roikkuivat oviaukossa asiakkaita huudellessaan. Vessassa käytiin puskassa.
Moshista Dar es Salaamiin meitä palveli ”Dar Express”. Matkalla tarjoiltiin limsaa ja karkkeja. Myynnissä oli vain istumapaikkoja. Bussin telkussa pyöri kristillisten kuorojen musiikkivideoita. Vessassa käytiin puskassa.
Seuraava päivitys tuleekin Mosambikista, jonne lennämme tänä iltana. Kohteena on Nampula pohjoisessa. Ja Sarin eka juttukeikka. Jei!
Kuvia tien päällä olemisesta ilmaantuu myöhemmin, kun nettijumalat ovat suotuisia.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Helppous
Tiedättehän tunteen, kun astuu ulos lentokoneesta ja tuntee sieraimissaan uuden maan tuoksun.
Mombasaan tullessa odotuksena oli myös tuntea se kuuluisa kuuma ja kostea ilma. Aamukuudelta kosteutta oli, mutta kuumuus puuttui. Ei sitä vieläkään ole tullut. On ollut helppo hengittää.
Rakkaan Suomi-pariskunnan luona on muutenkin helppoa olla. Namibiassa samaisen pariskunnan (ja kahden koiran) kodista ehti jo muotoutua minulle rannikon turvapaikka, jonne aina mielelläni laskeuduin kuumasta sisämaasta.
Uusi Kenian koti on ottanut meidät vähintään yhtä avosylin vastaan. Menossa mukana on tällä kertaa neljä koiraa ja pihasauna. Helppoa ei tosin rakkaiden asettuminen tänne ole ollut. Siksi tuntuu hassulta kirjoittaa helppoudesta, joskin vasta yhden vuorokauden kokemuksella.
Mutta ehkä helppoa oloa luo myös tunne siitä, että tämä manner on jälleen jalkojeni alla ja ärrät surahtelevat englannissa niin tuttavallisella tavalla.
Ja juuri kun kirjoitin tuon virkkeen, naapurin aidan takaa pilkistivät uteliaan pikkutytön kasvot:
”Helloooo, hau aarrr juu?”
”Good, good, thanks. And you?”
”Verrri good”
On mukavaa palata syksyllä Suomeen ja hämmentää arkea höpöttämällä tuntemattomille. Se juttelun helppous jää jotenkin päälle. On helpompaa, kun on helppoa. Turha tehdä asioista liian vaikeita. Turha vääntää. Turha pakottaa.
Kyl se siitä.
Kuvissa Aku, Hilda, Martti ja toipilaana Nalle.
Mombasaan tullessa odotuksena oli myös tuntea se kuuluisa kuuma ja kostea ilma. Aamukuudelta kosteutta oli, mutta kuumuus puuttui. Ei sitä vieläkään ole tullut. On ollut helppo hengittää.
Rakkaan Suomi-pariskunnan luona on muutenkin helppoa olla. Namibiassa samaisen pariskunnan (ja kahden koiran) kodista ehti jo muotoutua minulle rannikon turvapaikka, jonne aina mielelläni laskeuduin kuumasta sisämaasta.
Uusi Kenian koti on ottanut meidät vähintään yhtä avosylin vastaan. Menossa mukana on tällä kertaa neljä koiraa ja pihasauna. Helppoa ei tosin rakkaiden asettuminen tänne ole ollut. Siksi tuntuu hassulta kirjoittaa helppoudesta, joskin vasta yhden vuorokauden kokemuksella.
Mutta ehkä helppoa oloa luo myös tunne siitä, että tämä manner on jälleen jalkojeni alla ja ärrät surahtelevat englannissa niin tuttavallisella tavalla.
Ja juuri kun kirjoitin tuon virkkeen, naapurin aidan takaa pilkistivät uteliaan pikkutytön kasvot:
”Helloooo, hau aarrr juu?”
”Good, good, thanks. And you?”
”Verrri good”
On mukavaa palata syksyllä Suomeen ja hämmentää arkea höpöttämällä tuntemattomille. Se juttelun helppous jää jotenkin päälle. On helpompaa, kun on helppoa. Turha tehdä asioista liian vaikeita. Turha vääntää. Turha pakottaa.
Kyl se siitä.
Kuvissa Aku, Hilda, Martti ja toipilaana Nalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)