Hyvät korvat kuulevat hyviä tarinoita, mutta maltillinen mieli kuulee vielä enemmän. Kriittinen pää asettaa tarinoille puitteet.
Hieman vetistävässä katseessa oli jotain tuttua. Ei kovin häiritsevää, muttei miellyttävääkään. Sellaista kyynisen ja toiveikkaan välimaastoa.
Tunsin, että hyville korville on tarvetta. Nettiaika ruksutti vieressä kohti viimeisiä minuutteja. Verkkopankki jäi auki ja viestin kirjoittaminen kesken.
Tarinaa alkoi tulla.
”Mosambik on matkalla kohti uutta sisällissotaa”
”Siviilit maaseudulla kokoavat aseitaan ja samalla länsimaalaiset muuttavat pois”
”Poliisivaltiossa valokuvaaminen on sakon uhalla kielletty”
”Kaikki rahat katoavat presidentin taskuun”
”Maa on muiden joukossa menossa kohti Mugaben [Zimbabwe] mallia”
Korvia rupesi hengästyttämään.
Välissä vilisi kiinnostavia juttuaiheita ja yksityiskohtia. Kirjoitin ylös lähteitä, nimiä, osoitteita. Samalla yritin keskittyä lisäkysymyksiin, mutta ne unohtuivat sitä mukaa kun dramaattista tietoa pulppusi lisää. (Tämä muistutti tilannetta, josta kirjoitin Namibia-blogissa kohdassa G).
1980-luvulta asti eri puolilla Afrikkaa asunut tanskalainen herra F on yksi niistä ikuiselle kiertoradalle jääneistä ketuista, joita olen joskus tavannut. Mies on työskennellyt bisneksen parissa, konsulttina, tietokanta-asiantuntijana ja erilaisissa kehitysprojekteissa. Tanskassa hän on käynyt vain kääntymässä.
Kolmenkymmenen vuoden kokemus on haalistanut herran katseen. Pientä ironiaa silmissä vielä oli. Ja innostuskin siellä pilkahti hetkellisesti, kun vieressä istuvat korvat höristelevät rohkaisevasti.
Eräs ystävä totesi kerran Namibiassa, että jotainhan me kaikki pakenemme. Se on jäänyt kolkuttamaan mieltä. Jotain kai se F:kin pakenee.
Sinä iltana me kaikki pakenimme sattumalta samaan baariin. Tietolähteen mukaan paikasta piti saada gin tonicia, mutta tarjolla oli vain giniä. Otettiin viskikolat.
Baariseurueessa istuivat lisäksemme yhdysvaltalaiset rouva C ja herra P.
Rouva C on vierailevana opettajana yliopistolla. Herra P on….jotain. Ei tullut selväksi, mitä. Hän ei oikein pystynyt puhumaan. Lasi oli jo tyhjä. Mutta hän asuu täällä Nampulassa ja tuntee paikat.
Tarinointi jatkui. Aiheena olivat Islam ja Tanskan pilakuvat. Lisäksi puhuttiin valokuvaamisesta, jonka F oli aiemmin kertonut olevan kiellettyä. Keskustelimme myös rammoista, joita Nampulassa ja esimerkiksi Dar es Salaamissa näkyi paljon.
Rouva C kertoi kerran nähneensä kadulla kaksipäisen miehen.
”Olin sinä päivänä ihan ajatuksissani, ja se näky tuntui todella omituiselta”
Oikeasti kyseessä oli ollut kaksi miestä, joista toinen kantoi selässään raajatonta kaveriaan.
”Mikset ottanut kuvaa?” kysyi herra F.
”En hoksannut”, vastasi rouva C, ”enkä olisi kehdannutkaan.”
”Kyllä täällä voi kuvata, kunhan kysyy luvan”, sanoi herra F ja kääntyi puoleeni. ”Ehkä kuvaaminen on sallittua vain naisille.”
Siinä tuli puitteet yhdelle tarinalle.
Muita puitteita pitää vielä metsästää.
**
Tänä iltana Nampula jää pohjoiseen ja me matkaamme etelään. Aamulla heräämme Maputossa. Luvassa on patjamajoitusta vieraanvaraisten tuttujen luona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti