Viikko takana uudessa bakteeriympäristössä. Ennen reissuun lähtöä opin, että kulttuurishokin oireisiin kuuluu muun muassa ylikorostunut huoli puhtaudesta ja jatkuva tarve pestä käsiä. Tunnistin jälkeenpäin kärsineeni käsienpesuvimmasta Etelä-Afrikassa. Jostain syystä se jatkui myös Suomessa. Suomalaisten bakteerikammoisuus on aivan kammottavaa! Suomessa minua häiritsisivät kokolattiamatot, päiväpeitteen puuttuminen, imurin (!) puuttuminen ja ruuan syöminen käsin. Täällä se ei häiritse. Yllättävän vähän mikään muukaan asia on aiheuttanut ärsytystä. Ainakaan mielelle. Tuntuu, kuin olisi tullut pitkän poissaolon jälkeen takaisin kotiin (tämä on varmaankin sitä kulttuurishokin kuherruskuukausivaihetta, joka tyssää todellisuuteen jonkin ajan kuluttua).
Mutta jos mieltä ei ole ärsyttänyt, niin nenää sitäkin enemmän. Joka yö herään niistämään nokkaani. Limakalvot ovat hiekkapaperia, ja verta tulee tosi herkästi. Se ei ole mitenkään ihmeellistä – tähän ilman kuivuuteen kai pitäisi muutamassa viikossa tottua. Tosin land lady sanoi, että yleensä nenä kuivuu kesällä, joten voi olla, että tilanne on vielä pahempi parin kuukauden kuluttua, kun kesä on kuumimmillaan. Klyyvariin ei voi oikein cocoa butteria tarjota samoin kuin kosteutta huutavalle iholle.
Eilen sain myös ensimmäisen pöpön tietokoneeseen. Kämppis yritti siirtää minulle musiikkia muistitikullaan. Onneksi viruksen torjuntaohjelma stoppasi sen. Toinen kämppis sanoi tänään lohduttavasti, että niitä basilikoja (tarkoitti basilleja) voi löytyä mistä vain. Se oli aika sympaattista. Sydäntä lämmitti myös eilen nauraa enemmän kuin aikoihin. Meinasi henki loppua ja vatsa katketa! Vanha kunnon kakkahuumori puree joka kulttuurissa. Tällä kertaa naurun aiheena oli valokuva yliopiston seinällä, jossa erään rouvashenkilön etunimi oli Paska. Ja tiedättehän, että kun vitsi lähtee kasvamaan, mikään ei sitä enää pysäytä...
Siitä itsestään tuli vielä mieleen toinen juttu: kysyin muutama päivä sitten land ladyltä, millainen työpäivä hänellä oli ollut. Hän totesi ihanan lakonisesti ”Same shit, different day”. Mitäpä sitä muutakaan voi sanoa, kun eläkeikään on enää pari vuotta jäljellä. Sanonta jäi elämään meidän arjessa. Muitakin hyviä on sanontoja syntynyt. Viljelen niitä tässä matkan varrella. Serious!
Päätinkin siirtää kuvat lauantai-iltapäivän reissusta tänne. Kuivaa ja karua oli maisema, mutta oikein rattoissa seuraa. Sunnuntaina oltiin kannustamassa Suomi-neitoa 11 km juoksukilpailussa hienoissa maisemissa - siitä ehkä kuvia myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti