M

Monimutkaista kaikki on vain. Joskus yksinkertaiset asiat voivat olla mutkikkaita. Se pistää itkun partaalle, kuten tänään.

Sain nyyhkykohtauksen aamulla yliopistolla, kun yritin päästä lukukauden viimeiseen tenttiin. Olin jo valmiiksi myöhässä, koska jostain syystä 5 taksia kieltäytyi ajamasta yliopistolle. Vasta kuudes suostui ottamaan kyytiin, ja hänellekin piti neuvoa reitti. Vihjasin, että nyt olisi hyvä hetki laittaa talla pohjaan: tentti alkaa vartin päästä.

UNAMilla (University of Namibia – maan ainoa yliopisto) on sellainen systeemi, että laukkuja ei saa viedä tenttihuoneeseen. Ensin pitää siis jonottaa, että saa jätettyä laukkunsa sellaiseen saunan kokoiseen koppiin. Samaan koppiin pitää viedä laukku muun muassa silloin, kun menee kirjastoon – ettei vain vahingossa tartu kirjoja luvattomasti matkaan.

Kun sain laukkuni vietyä kopperoiseen, tajusin kolmanteen kerrokseen kävellessäni, että ”Examination Timetable” on yhä laukussani. Vain sen esittämällä pääsee tenttiin eli oli käännyttävä takaisin hakemaan lappua. Huomasin myös, että opiskelijakorttini unohtui kotiin, eikä ilman sitä ole asiaa tenttihuoneeseen. Mutta sinisilmäinen kun olen, ajattelin, että henkilötodistus ajaa saman asian.

But little did I know…..nyrpeä security-nainen kieltäytyi päästämästä minua huoneeseen.

Kello oli 8:30, ja tentti oli alkanut kello 8:00. Security-nainen sanoi, että minulla on puoli tuntia aikaa käydä ostamassa uusi kortti, joka maksaa 30 dollaria. Juoksin siis vielä kerran takaisin siihen saunan kokoiseen koppiin, nappasin kukkaroni ja ryntäsin paikkaan, jossa tulostetaan opiskelijakortteja. Toimistossa ei ollut ketään. 10 minuutin kuluttua korttisetä saapui paikalle kertoakseen, että ensin pitää käydä maksamassa 30 dollaria hallintorakennukseen ja tulla sitten kuitin kanssa takaisin.

Silloin se iski: lohduton itku.

En voinut lopettaa.

Nyyhkytin kaiken toivoni menettäneenä keskellä toimistohuonetta. Korttisetä hätääntyi ja tuli halaamaan minua. Sanoi, että eiköhän me tästä selvitä sister. Jatkoin itkemistä ja änkytin sedälle opiskelijanumeroni. Hän tulosti minulle kortin ja lähetti juoksemaan tenttiin onnentoivotusten kera.

Tentin jälkeen, kaksi tuntia myöhemmin, kävin maksamassa korttini hallintorakennukseen, otin kuitin kouraani ja kävin ostamassa korttisedälle keksipaketin yliopiston kanttiinista. Matkalla sain viestin suomalaiselta opiskelukaverilta: ”Mitä sun kortille tapahtui? Täällä jutut leviää…..”. Korttisetä oli jutellut kaverini kanssa, kun oli minusta huolissaan.

Asiat voi siis tehdä yksinkertaisesti, jos tahtoa ja inhimillisyyttä löytyy. Korttisetä lupasi tulla tervehtimään minua töihin joku päivä. Sanoin, että tervetuloa brother.